Tunnustus hyvästä hallitustyöstä - Tamminen Nuija

Pohjois-Suomen Hallituspartnereiden yksi toiminnan tarkoitus on jakaa huomionosoituksia hyvästä hallitustyöstä. Tällainen huomionosoitus on Tamminen Nuija –palkinto, joka myönnetään sellaiselle Pk-yritykselle, joka on hyvän hallitustyöskentelyn avulla saanut merkittävää arvonnousua yritykselle, eli yritys on ollut menestyksekäs avaamalla ulkopuolisille hallitusjäsenille ja toteuttamalla hyvää hallitustyötä.

Tamminen Nuija voidaan myöntää vastuulliselle, hyvämaineiselle, menestyvälle ja kehittyvälle pk-yritykselle, jossa on hyvä työskennellä ja jonka osin riippumattomista jäsenistä koostuvalla hallituksella on halua ja kykyä ohjata toimintaa kohti valittua visiota.

Pohjois-Suomen Hallituspartnerit on palkinnut elokuussa 2023 Tammisella Nuijalla Pohjaset Oy:n, joka on 67-vuotias kasvava perheyritys

Tamminen Nuija-tunnustus luovutettiin Pohjaset Oy:lle Pohjois-Suomen Hallituspartnerit ry:n ja Oulun kauppakamarin yhteisillä HHJ Elotreffeillä. Palkinnon vastaanotti Raimo Pohjanen, Arto Ollitervo ja Rami Laine.

Vuoden 2023 Tamminen Nuija – palkinnon saaja Pohjaset Oy on 67-vuotias kasvava perheyritys.
Yhtiö on menestynyt ja toimialakenttä on laajentunut sekä kehittynyt ja kokonaisuutena
konserni toimii vahvasti eteenpäin katsoen. Pohjaset-konsernissa työskentelee 135 henkilöä ja
konsernin toiminta-alue kattaa suuren osan Suomea ja Pohjois-Ruotsin. Toimipisteet sijaitsevat
Keminmaassa, Kemissä, Torniossa, Oulussa, Rovaniemellä, Jyväskylässä, Kemijärvellä, Kolarissa
ja Ruotsin Bodenissa. Yrityksen liikevaihto oli 21,8 M€ (2022).

Pohjaset Oy:n hallituksen pitkään jatkunut, esimerkillinen ja systemaattinen hallitustyö vakuutti
Pohjois-Suomen Hallituspartnereiden hallituksen, joka vastasi tänä vuonna valinnasta.
Pohjaset Oy:n maine on hyvä ja omistajien, ja hallituksen keskinäinen luottamus on syventynyt
vuosien saatossa. Hallitustyön vahvuuksia ovat selkeät roolit, säännöllinen ja ammattimainen
ote hallitustyöhön.

Pohjaset Oy on perheyhtiö, jonka hallituksessa on neljä riippumatonta jäsentä. Yhtiön
hallituksen puheenjohtajana toimii Seppo Laine ja toimitusjohtajana Janne Pohjanen. ”Pohjaset
Oy:n arvot, asiakkaat ovat yhteistyökumppaneita, arvostamme henkilöstöä, toimimme
turvallisesti ja vastuullisesti, toimimme kannattavasti ja pidämme minkä lupaamme kuvastavat
yrityksen arvomaailmaa”, toteaa Pohjois-Suomen Hallituspartnereiden puheenjohtaja Annukka
Lantto.

Tamminen Nuija palkinto myönnettiin nyt 13. kerran. Ensimmäinen palkinto jaettiin vuonna
1993. Voittajayritysten menestystarinat ovat hyvin erilaisia, mutta niitä kaikkia yhdistää hyvän
hallitustyön ja riippumattomien hallitusjäsenten merkitys saavutuksissa.

Tamminen Nuija -palkitut:

2023 Pohjaset Oy, Tornio
2022 Welado Oy, Oulu
2021 Efficient Network Partner ENP Oy, Liminka
2020 Oulun Kärpät Oy, Oulu
2019 Rakennusliike Temotek Oy, Oulu
2018 Lapland Hotels Oy, Muonio
2017 Proventia Group Oyj, Oulunsalo
2016 Admescope Oy, Oulu
2015 Meka Pro Oy, Oulu
2014 Coronaria Hoitoketju Oy, Oulu
2013 iLOQ Oy, Oulu